Kategoriat

maaliskuu 2024
ma ti ke to pe la su
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

Pojoismainen hyvinvointivaltio versus USA:n yhteiskunta

HYVINVOINTIVALTION INHIMILLISET VAHVUUDET

Ssuomalaisen tai pohjoismaisen hyvinvointivaltion menestyvät  hyvin vertailussa muihin maihin. Hyvinvointivaltio on eittämättä ihmiskunnan suurimpia keksintöjä ja se näkyy vertailuissa. Tilastokeskus on kerännyt pitkän listan kansainvälisistä vertailuista, joissa kaikissa Suomi ja muut pohjoismaat ovat lähes poikkeuksetta kärkikymmenikössä. Ks. Suomen menestys kansainvälisessä vertailussa.  http://www.stat.fi/ajk/satavuotiassuomi/suomimaailmankarjessa.html#_ga=1.214344471.1820371854.1486625115 Näistä sopii olla ylpeä.

Luin alkuvuodesta Anu Partasen mainion kirjan Pohjoinen teoria kaikesta: Parempaa etsimässä (Tammi 2016). Partanen on toimittaja, joka on asunut USA:ssa vuodesta 2008, ja on viime vuonna kirjoittanut vertailun Suomen ja USA:n järjestelmistä kansalaisten elämän näkökulmasta. Tähän tekstiin on kerätty kirjan 300 sivusta poimintoja, jotka kuvaavat suomalaisen ja yhdysvaltalaisen yhteiskunnan eroja. Pääosin teksti on suoria lainauksia kirjasta.

HUOMIO 1.

Partanen toteaa, että Yhdysvaltain tarkimmin vaalitut ja perustavimmat periaatteet ovat vapaus, itsenäisyys ja mahdollisuuksien tasa-arvo. Vieraillessaan eri puolilla Yhdysvaltoja hän toteaa, että nuo arvot näyttivät puuttuvan monin tavoin amerikkalaisten elämästä. ”Arkielämän ahdistuksen ja stressin keskellä nuo ylevät ihanteet vaikuttivat lähinnä teoreettisilta.” ”…ihmiset joutuvat olemaan riippuvaisia puolisostaan, vanhemmistaan, lapsistaan, odotukset ja jännitteet vaikuttivat vain pahentavan kaikkien stressiä ja ahdistusta – jopa kaikkein rakastetuimmilla elämänalueilla, kuten kotona ja perheen kesken.” Julkisen sektorin tukiverkkojen puuttuminen tekee ihmisistä liian riippuvaisia muista ihmisistä. Tämä on Suomessa toisin, ja paremmin. Emme joudu loputtomattomaan kiitollisuudenvelkojen kierteeseen julkisten turvaverkkojen olemassaolon vuoksi.

HUOMIO 2.

”Vähitellen ymmärsin, että amerikkalaiset joutuivat turvautumaan työnantajiinsa kaikenlaisissa elintärkeissä asioissa, joita en ollut ennen lainkaan yhdistänyt työsuhteeseeni. Ilmeisimpiä tällaisista järjestelyistä olivat työnantajien tarjoamat sairausvakuutukset, lääkärinlaskujen maksamiseen tarkoitetut työnantajien tarjoamat säästötilit ja työnantajien osallistuminen yksityisten eläkevakuutusten maksuihin.”

Työnantajilla on siis suuri valta alaisiinsa. ”Yhdysvalloissa työsuhteen vaarantamisen seuraukset ulottuivat huomattavasti työpaikkaa pidemmälle. Pohjoismaissa vastaava riippuvuus olisi tuntunut käsittämättömältä.” Pohjoismaita sanotaan holhousvaltioiksi, mutta ironista kyllä, Yhdysvalloissa yritykset ovat joutuneet työntekijöidensä holhoajiksi. (Tuli analogiana mieleen maaorjuus – JN)

PERUSTAVANLAATUISIA EROJA RIITTÄÄ

Partanen summaa kirjansa alkupuolella Yhdysvaltojen ja Pohjoismaiden eroja mm. seuraavasti: USA:ssa mm. lapsiin liittyy paljon ahdistusta, jota Suomessa ei ole. Taustalla on (epämääräinen) pelko, että julkinen valta tuhoaisi perheet ja yritykset.

Pohjoismaalaiset elävät niiden ihanteiden mukaan, joista usalaiset saattoivat vain haaveilla, eli vapaudesta, itsenäisyydestä ja aidoista vaikutusmahdollisuuksista (s.44). Yhdysvallat tarvitsivat oman version pohjoisen rakkauden teoriasta (s.45). Pohjoismainen rakkauden teoria; yksilön vapauttaminen kaikista riippuvuuden muodoista perheen ja yhteiskunnan sisällä mahdollistaa ihmissuhteiden rehellisyyden; aitouden, perustuen puhtaaseen rakkauteen (s.51). Pohjoismaalaiset eivät ole epäitsekkäitä, vaan saavat itse järjestelmästä hyötyä (s.58).

Yhdysvaltojen tarjoamia mahdollisuuksia voivat hyödyntää VAIN kunnianhimoisimmat ja lahjakkaat, joilla lisäksi on käytettävissään huomattavia yksityisiä resursseja (s.59). USA ei  ole kokonaisuudessaan kansojen sulatusuuni, sillä  vuonna 2010 Yhdysvaltain  19 osavaltioisssa  oli vähemmän ulkomailla syntyneitä kuin Suomessa.

Yhdysvalloissa vakuutetutkin naiset maksavat tuhansia dollareita synnytyksestä (s.63). Äitiyslomat ovat lyhyitä; 10 päivää vuoden työssäolon jälkeenkin. Ajatellaan, että töissä olevien näkökulmasta pitkä loma ei olisi reilu miehiä ja lapsettomia naisia kohtaan (s.82).  Kaikista maista vain Papua Uusi Guinea ja Yhdysvallat eivät ole taanneet palkallista äitiyslomaa (s.64).

Pohjoismaisella lapsella on selvästi todennäköisemmin kotona kaksi vanhempaa kuin amerikkalaislapsella, tosin ei välttämättä naimisissa olevaa (s.82). Pohjoismaissa yli 25-vuotiaista naisista suurempi osa käy töissä kuin USA:ssa (s.92). USA:ssa päivähoidon vuosihinta vaihtelee 4 400 eurosta 20 000 euroon, keskiarvon ollessa 9000 euroa (s.92). Myös hyvästä esikoulusta maksetaan.

KOULUTUS JA JATKUVA RAHAN AJATTELU

Yhdysvalloissa koulutus on painajaismainen labyrintti. Järjestelmästä hyötyvät voittoa tavoittelevat yritykset, jotka myyvät tukiopetusta, kokeita ja koulutusta huolestuneille vanhemmille (s.102). Yhdysvaltalaiset  ajattelevat koulua kauppana, josta ostetaan koulutus (s.109).

Ongelma: Vanhempien odotetaan maksavan koulutussijoituksen kulut, mutta voitot menevät lapsille vuosikymmeniä myöhemmin. Sijoituksen ja palkkion välillä on ristiriita, josta puhutaan harvoin. Lasten tulevaisuus on lähes täysin riippuvainen vanhempien tahdosta ja kyvyistä. (s.112)

USA:ssa melkein kuka tahansa voi olla opettaja. Kouluja valvotaan opettajein ranking-listoilla (s.123-125), jotka Partanen osoittaa huonoksi ratkaisuksi.

Koulujen rahoitus nojaa lähialueiden kiinteistöveroihin. Alueiden välillä on valtavat erot kiinteistöverokertymässä;  luokkaa 1/50 (s.141). Yhdysvaltojen koulutus on maailman kalleimpia (s.142) myös hallinnollisesti: Suomessa on 1 milj. oppilasta 600 virkamiestä kohden, Los Angelesin vastaavat luvut ovat 664 tuhatta oppilasta 3700 virkamiestä kohti (s.143).

TERVEYDENHOITO KUIN VILLI LÄNSI

Yhdysvaltalaisten terveydenhoitoa Partanen tarkastelee hyvin kriittisesti, tietysti aiheesta; se on hyvin kallis ja epätasa-arvoinen.

USA:ssa sairausvakuutuksen menettäminen on katastrofi (s.160). Yksityinen sairausvakuutus on hyvin kallis; tarvitaan työnantaja, ammattiliitto tai –yhdistys (s.161). Puolet jatkaa työssä vakuutuksen takia (s.163). Vakuutuksesta huolimatta omat maksutkin ovat tuhansia euroja (s.166) ja lääkkeet kalliimpia kuin Suomessa (s.176). Vakuuttajalla ei ole motiivia maksaa ennaltaehkäisystä (s.162), sairaaloissa on isot halinnto-osastot, ja USA:n lääkäreiden tulot ovat suuret (s.177).

Partanen arvioi yhdysvaltalaisen terveydenhuollon taantuneen villin lännen tasolle (s.182). Perusoletus on jokaisen vastuu itsestään (s.187). Medicare auttaa yli 65-vuotiaiden terveydenhuoltokuluissa (s.195), mutta kaikki omaisuus menee helposti kuluihin (s.195). Lisäksi hoitovelvoite omista vanhemmista  ja lapsista muodostuu taakaksi. Suomessa esimerkiksi omien vanhempien auttaminen ei ole ylivoimainen taakka julkisen perushoidon vuoksi (s.199).

VEROJEN PELKO

Partasen kuvaus Yhdysvaltojen verojärjestelmästä kertoo mm. seuraavaa: Työnantajat tekevät vakuutusmaksuista verovähennyksen. Parhaimmat vakuutukset tuovat suurimmat verovähennykset (s.200). Partasen arvion mukaan vähennyksiin perustuva järjestelmä repii hajalle kansakunnan halun tukea toisiaan (s.210).

Yhdysvalloissa welfare tarkoittaa kirjaimellisesti toimeentulotukea, köyhäinapua, sosiaalituilla elämistä (s.214). Vuonna 2013 suomalaisista seitsemän prosenttia sai toimeentulotukea. USA:ssa 15% sai ruokakuponkeja. Suomessa työikäisistä suurempi osa on työelämässä kuin Yhdysvalloissa. Voidaan kysyä, kumpi on köyhäinapuvaltio (s.215). Pohjoismaissa nähdään universalismin hyödyt parhaimmillaan (s.216). ( Welfare-käsitteen tilalle  pitäisi  keksiä englanninkielinen termi tarkoittamaan hyvinvointivaltiota: Ehkä joku hyvinvointivaltion vaalijoista voisi tehdä tehdä ehdouksia. /jn  )

Partanen kirjoittaa piilotetusta valtiosta. Todellisuudessa verovähennykset, -hyvitykset ja –vapaudet ovat julkisesti tukea tietyille ryhmille keräämättömien verojen muodossa (s.218). Pohjoismaissa tulosidonnaiset tuet kannustavat työskentelemään ahkerammin (s.223).

Partanen kertoo, että hänen 30 000 euron tuloista hän maksaisi New Yorkissa enemmän veroja kuin Suomessa, mutta saisi paljon vähemmän vastinetta (s.230).

Keskivertosuomalainen maksoi vain kuusi prosenttia enemmän veroja kuin yhdysvaltalainen verrokkinsa (s.232). Veroilla saatavissa palveluissa on suuri ero. Reaganin kaudella pääomatuloja verotettiin samalla tavalla kuin palkkatuloja (s.239). USA:ssa 400 rikkaimman verot laskivat 30%:sta 18%:iin vuosien 1985-2008 välillä (s.235).

Partanen toteaa, että Yhdysvalloissa on epäreilu verotus ja paisunut hallinto, Pohjoismaissa reilu verotus ja fiksu hallinto (s.236). Hän lainaa Ed Millibandia vuodelta 2013: ”Mikäli haluatte tavoitella amerikkalaista unelmaa, menkää Suomeen.” (s.247)

RISKEISTÄ JA NIIDEN SIETÄMISESTÄ

Yhdysvalloissa menestymisen edellytys on oikeaan sukuun tai perheeseen kuuluminen (s.246). (Kommentti: tietotekniikan ja digitaalisuudun kohdalla tilanne on ehkä  toinen, uusilla innovaatioalueilla antaa ensimmäisenä oleminen etulöynti aseman rikastumiseen – JN)

Yritysvero Suomessa on 20 % ja USA:ssa 39 %. Sairausvakuutukset ovat yritysten rasitteena. Pohjoismaissa yritysriski on pienempi (s.258), sillä pohjoismainen lähestymistapa vähentää yrityksen perustamisen riskiä, koska koulutuksen ja terveydenhuollon kaltaiset peruspalvelut kuuluvat yrittäjälle ja hänen perheelleen riippumatta yrityksen kohtalosta (s.262-263).

Kun OECD vertaili maita irtisanomisen helppouden mukaan, Yhdysvallat erottuu räikeänä poikkeuksena; se on yksi harvoista maista, jossa työntekijä voidaan irtisanoa ilman minkäänlaista syytä tai selitystä. Pohjoismaissa on koeaika (s.263).

Pikaruokaketjut saavat yhteiskunnan tukea miljardeja dollareita maksaessaan niin pieniä palkkoja, että työntekijöitä pitää avustaa (s.264).  Miten lienee Suomessa?

Pohjoismainen itsensä vähättely on perisynti. Voi väittää, että Pohjoismaiden suurin keksintö on koko hyvinvointivaltion käsite ja sen toteuttaminen käytännössä (s. 274). Partanen luettelee esimerkkejä hyvinvointivaltion kulttuurisista ja muista myönteisistä oheisvaikutuksista: Linus, MySQL, Tanskan radioin tv-sarjat. Julkinen raha antaa hyvät resurssit tehdä hyvää kulttuuria (s. 274 -276).

IHMISEN ARVOSTA

Yhdysvaltalainen statushierarkia, ihmisen arvo, järjestyy taloudellisen menestyksen mukaan. Sitä pidetään ansaittuna ja siksi sitä saa ja voi näyttää muille. Pohjoismaalaiset sitä vastoin painottavat jokaisen yksilön arvoa tämän saavutuksista riippumatta ja siksi he eivät pidä samanlaisista hiearkkioista tai menestyksen ylenpalttisesta ihailusta. ( s.283)

”Raha merkitsee sitä, että voi käskeä maailman suksimaan kuuseen”. Suomessa voi niin käskeä ilman rahaakin (s.288). Amerikkalainen julma nykytodellisuus on se, että ainoa tapa varmistaa edes kohtuullisen mukava elämä on olla erityinen supersuorittaja – vaikka siksi pitäisikin toimia omien arvojen vastaisesti (s.287). Niinpä usalaiset ovat tuomittuja ahdistuksen läpitunkemaan kamppailuun, jossa ihmisen on paras olla erityinen, koska vaihtoehto on epäonnistuminen (s.288).

Asiat, joita amerikkalaiset tarvitsevat lakatakseen tavoittelemasta supersuorittajan statusta, ovat yksinkertaisia; edullinen korkeatasoinen terveydenhuolto, päivähoito ja koulutus, palkka, jolla tulee toimeen ja palkalliset vapaat (s.289). Nykyisin heillä ei ole varaa näihin.

MITÄ ON VAPAUS?

Onko ihminen vapaa karskina cowboyna, yksin preerialla, kun kukaan ei pyydä häneltä eikä anna hänelle mitään? Vaiko uudisraivaajana, joka asuu yhteiskunnan järjestelmien ulkopuolella, kasvattaa oman ruokansa ja luottaa perheen ja naapureiden apuun? Vai silloin kun tietää voivansa ryhtyä mille alalle tahansa ja tehdä omat valintansa vanhempien varallisuudesta tai kyvyistä riippumatta ja luottaa siihen, että tiukan paikan tullen yhteiskunta auttaa itseä ja perheen jäseniä pärjäämään? (s.296)

Toki Partanen määrittelee myös amerikkalaisuuden hyviä puolia mm. seuraavasti: Yhdysvaltalaiset ovat avuliaimpia, energisimpiä ja kannustavimpia ihmisiä, joita olen koskaan tavannut. …rohkaisevat toisiaan kaikissa pyrkimyksissä ja keksivät aina keinot toteuttaa keinot käytännössä. Monimuotoisuus ja myönteinen energisyys ovat asioita, joiden vuoksi haluan olla amerikkalainen (s.282).

Minulle Partasen kirja oli kiinnostava vertailu, josta oppi paljon sekä yhdysvaltalaisesta että  suomalaisesta systeemistä. Työaikojen ero oli erityisen kiinnostava seikka. Me pääsemme paljon pienemmällä uurastuksella korkeampaan ja tasa-arvoisempaan hyvinvointiin kuin yhdysvaltalaiset.

Oma toiveeni olisi tv-sarja, jossa vertailtaisiin vaikka viiden tai kuuden erilaisen kotitalouden elämää eri Euroopan maissa: lasten oloja, opiskelua, työssäkäyntiä, työttömän elämää, eläkeläisyyttä. Varmasti löytyisi yllättäviä eroja. Suomalaiset uuninpankkopojat eivät ehkä olekaan kummajaisia.

Suosittelen lämpimästi Partasen kirjan lukemista.

Juha Nurmela